keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ensimmäinen kova treenijakso paketissa

Viime viikko oli viimeinen kolmen viikon jaksosta. Alla oli siis 91,7 km ja 102,6 km viikot. Nytkin päällimmäisenä oli ajatus peruskestävyyden kehittämisestä ja loppuviikosta osallistuminen Aktia-cupiin. 

Maanantaina juoksin iltasella 13,9km 74min 5:21/km ja s140. Erään suojatien kohdalla pysähtynyt auto lähti liikkeelle juuri kun olin auton edessä. Kuljettaja oli katsonut väärään suuntaan. Onneksi lähtö oli niin maltillinen, että tilanne lähinnä nosti sykettä. 

Tiistaina töistä kotiin 13,5km 76min 5:35/km s139. Sykettä oli alkuun hankala pitää riittävän matalalla. 

Junassa ei ole viereen tunkua kun unohtaa pestä juoksuvaatteet...

Keskiviikkona juoksin pitkän lenkin että siitä ehtisi palautua edes jotenkin ennen viikonlopun Aktia cupia. Malmin kohdalla jollain pyöräilijällä oli ollut huonompi tuuri kuin itsellä maanantaina. Ilmeisesti auto oli kääntynyt päälle. Kun olin kohdalla niin tilanne oli jo hallussa, pysähdyin kuitenkin kysymään kun eihän sitä koskaan tiedä olisiko apua tarvittu. Ambulanssi ja poliisi oli kuitenkin tulossa jo paikalle. Omalle lenkille kertyi pituutta 27,7km 141min 5:04/km s147. Vastatuuli verotti vähän vauhtia, mutta pohje vähän kiukutteli. 

Torstaina 11,7km 65min 5:34/km s139 ja perjantaina sama lenkki rauhallisesti. Lopussa sitten pari kilometrin vetoa lauantaita varten (4.03 ja 4.05). 

Lauantaina Aktiassa lipsuttelin ajan 40.06. Lähdin varovaisesti matkaa, mutta kun nelosen vauhti tuntu hyvältä niin jatkoin sillä. Reitti oli liukas ja kerran meinas lähtä jalat alta. Jälkikäteen ajatellen annoin ensimmäisellä kilometrillä 4.11 vähän liikaa tasoitusta. Ei sitä saanut sitten enää juostua kiinni. Oma kello näytti nettoajaksi 39.58, mutta se tulos lasketaan joka on tulosliuskassa. Toki tuosta voisi hieman spekuloida, että reippaamalla lähdöllä 39.30 olis voinu mennä pöljänä päivänä. Ollaan tähän tyytyväisiä kun ennen kisaa olisin ollu tyytyväinen n. 41min aikaan. Lämmittelyineen päivän saldo oli 19,1km. 

Välillä mentiin niin hiljaa että riitti kun hengitti nenän kautta... (Kuva Aktia cup)


Kuva todistaa että olin oikeasti paikalla. 


Sunnuntaina oli taas todella liukas keli. Oman lenkin ohessa auttelin yhtä pikku mersua ojanpenkalta takaisin tielle. Koko lenkki 13,6km 67min 4:53/km s144. 

Tässä vielä koko viikko:

Koko viikko 111,50km ja tämä vuosi 2246,98km. Edelliset 3vko 305,8km. Torstaina vaaka näytti lukemaa 78,9 kg. Toimii hyvin tämä mun dietti: Juokse 100km viikossa, kato vähän mitä syöt ja paino tippuu varmasti. 

Ensi viikko sitten hieman rauhallisemmin. Pari jännettä kipeytyi näistä loppuviikon liukasteluista niin ihan hyvä ottaa pari päivää rauhallisemmin. 


Jotta totuus ei unohtuisi niin myös joulu on tulossa tänä vuonna vaikka meillä ei lunta olisikaan. Lauantaina oli aika hakea joulukuusi. Tänä vuonna valinta osui perinteiseen kuuseen. Kesken kuusenhakureissun ihmettelin, että kuuluupa vieressä olevasta autosta omituinen ääni. Radiota pienemmälle ja tajusin sen äänen tulevan oman auton tuulettimesta. Vinkuminen ei kuitenkaan kestäny kauan kunnes tämä saksalaisen insinöörin keksimä vekotin laukesi. On muuten jännä ajaa autolla kun ei ole tuuletinta levittämässä lämmintä ilmaa tuulilasiin... Onneksi ei ollu pakkasta niin pääsi jotenkuten kulkemaan. Alkuviikosta auto huoltoon niin ei tarvi ajella muistin varassa. Eipä ole tuollastakaan osaa ennen autosta hajonnu. Tiedoksi että se maksaa 300e, arvostakaa tuulettimianne. 
Nykyisen perheauton hyviin puoliin voi laskea sen, että tuossa kuvassa olevan kuusen saatto heittää takapenkille ilman kummempia virityksiä. Tämän kyseisen kuusen koristelu vaihtelee päivittäin pikku apulaisten toimesta. Eräänä päivänä se oli tämän näköinen. 




No nyt sitten kevyempi viikko seuraavaksi. Rasitustakin näyttää olevan koneessa ihan omaksi tarpeeksi:

Ja kuten kuvasta näkyy niin kuvan kello ei ole 920XT. Tästä kellosta tulossa lisää juttua tovin kuluttua. 

2 kommenttia:

  1. Hyvää tekstiä ja mukavaa luettavaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tarkoitus on tosiaan kirjotella myös muusta kuin juoksemisesta. Eihän nuo kilometrit ja sykkeet aina jaksa kiinnostaa :)

    VastaaPoista